lauantai 30. elokuuta 2014

Se oli siinä!

Muistatteko sen tunteen kun on saavuttanut jotain mistä on kauan haaveillut? Meille tämä interrail on ollut unelma, jonka olemme vihdoin saaneet toteuttaa. On kummallinen, onnellinen, kiitollinen ja siunattu olo. Nyt se on tehty ja se oli sitten siinä. 16 päivää, neljä maata, 7 kaupunkia, 6 junamatkustuspäivää, 5 hostellia, kaksi hotellia, herkuttelua, uusia ihmisiä, hurjasti kävelykilometrejä, nähtävyyksiä, Luojamme luomistyön ihmettelyä ja huippuhyvää matkaseuraa. Tätä kaikkea interrail on meille tarjonnut.

Se ihana Adrianmeri
 Interrailimme yhteinen osuus päättyi siis eilen Slovenian Ljubljanassa, jonne saavuimme perjantaina illalla. Ljubljanaan tutustuminen jäi hotellikokemuksen, yhden ravintolan ja naapurissa olevan Lidlin varaan. Halpaa Ljublajanassa ainakin oli ja ystävällisiä ihmisiä. Lidlissä käydessämme nimittäin yksi nainen päästi meidät kassajonossa edelleen, edellämme kassajonossa ollut mies nappasi kiinni kaatumassa olleesta vesipullostamme ja kassatyttö auttoi, kun Tilda ei saanut muovipussia auki. Ööööö, MITÄ?! Lauantaina aamulla tiemme erkanivat, kun Hilda suunnisti junalla kohti Saksaa ja ystäviensä koteja ja Tilda suuntasi lentokentälle ja rakkaaseen koti-Suomeen.

Perjantaina illallistamassa ollessamme päätimme ilahduttaa teitä lukijoita vielä pienellä yhteenvedolla,jonka laadimme tiukkojen keskustelujen ja pisteenlaskujen avulla... Tässä se nyt tulee. Tatadatadadaa!!!


 

REISSUMME TOP KOLMOSET.... 

 

TOP 3 HOSTELLIT

1. Swanky Mint, Zagreb
"Moderni, ympäristöystävällinen, hieno keittiö,ihan Zagrebin sydämessä"
2. A&T Holiday Hostel, Wien
"Hyvien metroyhteyksien päässä, siisti hostelli"
3. City Hostel, Krakova
"Huippuhyvällä sijainnilla oleva pieni hostelli, jossa plussana ilmainen tietokone asukkaille." 

TOP 3 NÄHTÄVYYDET

1. Schönbrunn- Sissin linna ja tilukset. 
"AH"
2. Auschwitz, Puola
3. Prater, Wien
"Mukavan oloinen huvipuisto ja erityisesti sen vanha maailmanpyörä, josta upeat maisemat"

TOP 3 LUONTO

1. Salzburg-Bled väli junalla. 
"Alpit, Alpit ja Alpit"
2. Plitvice, luonnonpuisto Kroatiassa.
"Vesiputouksia, uskomattoman väristä ja kirkasta vettä"
3. Adrianmeri
"Se on vain niin kaunis"

TOP 3 ASIAKASPALVELIJAT

Tämän reissun aikana olemme kohdanneet monenlaista ja monentasoista asiakaspalvelua. Olemme saaneet huomata että on asiakaspalvelijoita ja Asiakaspalvelijoita, isolla A:lla. Tässä heistä ne ison A:n ansaitsevat.
1. Silvijo, Hotel Belvederen respan työntekijä, Opatija, Kroatia
"Hymyileväinen, aina valmis auttamaan, antaa vinkkejä ilman että sitä pyytää, tervehtii vaikka olet jo varma ettei hän voi huomata."
2. Plitvicen infon nainen
3. Krakovan hostellin respan tyttö

TOP 3 IHMISKOHTAAMISET

1. Sovittu tapaaminen ihanan suomalaisen avioparin kanssa Wienissä
2. Italialaiset eläkeläiset Krakovan torilla
3. Komeita nuoria miehiä... ;)

TOP 3 RUOKAPAIKAT JA KAHVILAT

1. Paikallisen suklaatuottajan kahvila Krakovan ostoskeskuksessa
2. Wieliczkan suolakaivoksen naapurissa oleva ravintola ja erityisesti sen dumplingsit
3. Oliva, Ljublajana, Slovenia. Italialainen ravintola, jossa saimme alkupalat keittiöltä terveisinä.

TOP 3 VESIPULLOJEN MIETELAUSEET

Kroatiassa vesipulloissa oli hauskoja mietelauseita.
1. Many times the "wrong" train took me to the right place.
2. Don't give up. Remimber it's always the last key on the key ring that opens the door.
3.The universe only makes sense when we have someone to share our feelings with.

TOP 3 UUDET KOKEMUKSET

1. Yöjuna
2. Loputon jonotus
3. Dumplings-festivaalit Krakovassa


TOP 3 ÄÄNET

1. Kuorsauskonsertti Zagrebin hotelissa
2. Junien outo ääni ns. junatorvi, joka muistuttaa joko a) kiimaista hirveä tai b) niistävää norsua
3. Hildan tinnistusääni, joka voisi mahdollisesti jatkossa toimia soitinten viritysäänenä..?

VINKKILISTA

- Älä unohda korvatulppia-hostelleissa ne ovat ainoa mahdollisuus uneen
- Pidö käteistä aina varalla- Keski-Euroopassa korttimaksaminen on ilmeisesti epämuodikasta, eikä ole mahdollista läheskään joka paikassa
- Älä ota liikaa tavaraa mukaan. Meillä ainakin oli ihan liikaa kaikista varoituksista huolimatta
- Ota mukaan rento ja kärsivällinen reissumieli
- Tildan vinkki: Ota mukaasi vanhoja vaatteita, jotka saat heittää pois niiden likaantuessa. Saat olla myös rauhassa ja lisäksi rinkka kevenee loppua kohti.


Meillä on ollut siunattu ja huippuhyvä reissu, Herralle kiitos siitä. On ollut myös hauska huomata, että blogia on seurattu. Thanks! Viimeisenä biisinä halutaan jakaa Ossi Mäki-Reinin biisi: Olen saanut niin paljon. Kuunnelkaahan se. :)


Vaikka elämässä on vaikeita vaiheita ja hetkiä, niin me on silti saatu niin paljon, jos sen on vain valmis näkemään. Jo se että tähänkin päivään on saatu herätä, on uskomaton lahja ja ihme. Kiitos Jeesus kaikesta! <3

Siunaten,
Hilda&Tilda

1 kommentti: