Asemasedät, hälytyssireeni ja ihana Kroatian rannikko

Talta naytti pieni punkkani Zagrebin hostellissa...

Hostellit ovat hostelleja. Tämän reissun aikana olen kyllä hyvin vahvasti löytänyt itsessäni asuvan hotelli-ihmisen. Tiesin sen olemassaolosta, mutta nyt olen varma. Hotellissa on omaa tilaa, oma rauha, ei tavaroiden vahtimista tai sullomista kaappeihin, ihanat aamupalat, pehmeät lakanat eikä tarvetta kysyä kysymystä: "Where are You from?". Tunnustan nyt siis ihan reilusti olevani kai jonkin asteen hienohelma....Tällä hetkellä olemme reissumme ensimmäisessä hotellissa täällä Kroatian rannikolla, Opatija nimisessä paikassa. JEEEE, HOTELLI.

On hostellielämässäkin toki ollut välillä ihan mukaviakin hetkiä. Kaksi viimeisintä yötä Zagrebissa olivat tosin mielenkiintoiset. Toissayönä heräsimme kun joku huoneemme kuudesta pojasta sai oven hälytyssireenin soimaan. Olimme jo nukkuneet hetken aikaa rauhassa, kun heräsimme tähän ääneen sekä poikien kovaääniseen puheeseen. Nice one... Viime yönä sen sijaan olimme molemmat valveilla puoli viideltä kuunnellen kahden huoneemme pojan kovaäänistä kuorsausta. Ei riittänyt enää korvatulpat eikä mistään löytynyt edes keppiä jolla olisi voinut hieman tönäistä toiseen kerrossänkyyn. Sellaista se hostellielämä siis on ja nyt yllättäen iloitsemme hotellistamme.

Zagrebin keskustasta

Napapiiri keskellá Kroatiaa

Olis táállákin voinut treenata.... 

Eilinen päivä Zagrebissa sujui shoppailun merkeissä. Aamiaisen jälkeen suuntasimme keskustaan, jossa vierailimme Aida-nimisessä kahvilassa (sama kuin eräs Wienissä vierailleistamme kahviloista). Siellä Hilda perehdytti meitä kahvilaketjun historiaan ja maistoin elämäni ensimmäisen latten, joka oli ihan ok. Shoppailumme eteni mukavasti ensin keskustassa ja sitten raitiovaunumatkan päässä olevassa kauppakeskuksessa, joiden parissa päivämme eteni vikkelään. Olimme erittäin säästäväisiä, mukaamme ei tarttunut juuri mitään (tämä oli nyt sitten tosi juttu). Shoppailupäivämme huipentui vielä lyhyeen ratikka-ajeluun, jonka aikana VAIN kerran nousimme väärään ratikkaan.

Tänään matka jatkui Zagrebista siis tänne rannikolle. Junamatka kesti neljä tuntia, mikä tänään tuntui hurjan pitkältä. Maisemat olivat tylsiä, vasta viimeiset 15 minuutin aikana oli ikkunan takana jotain nähtävää meren muodossa. Matkaamme ilahdutti myös kaksi mukavaa mummoa, jotka istuivat kanssamme samassa hytissä ja tarjosivat meille tummaa suklaata. Nämä mummot myös totesivat, että äitiemme pitäisi olla ylpeitä meistä. Siis terkkuja meidän äiteille <3! Lisäksi matkaa ilahduttivst myös täällä Kroatissa olevat hauskat asemasedät, jotka näyttävät jotain merkkejä junan kuskille. Heilutin yhdelle heistä ja tämä kiva setä vastasi siihen varovalla sormien heilautuksella. Tänne Opatijaan saapuminen oli kuitenkin pitkän matkan arvoinen. Kaunis Välimeri, Hilda tarkensi Adrianmeri ja rannikko sekä hotelli joka on ihan meren rannalla. Eikö kuulostakin ihan mukavalta? Äsken kävimme syömässä herkullisen buffet-illallisen täällä hotellin ravintolassa, joka oli tietysti meren rannalla. Nyt tuntuu lomalta!

Reissussa on kivaa. On hauskaa nähdä uusia juttuja ja syödä hyvin... Mutta silti pieni kaipuu koto-Suomeen on jo iskenyt. Huomaan kaipaavani esimerkiksi treenaamista ja vihanneksia. Pieni juoksulenkki tekisi jo terää, vaikka olemmekin kävelleet kymmeniä kymmeniä kilometrejä. Lisäksi reissussa sitä aina huomaa kuinka tärkeitä, rakkaita ja ihania ihmisiä ympärillä onkaan. Ikävä on jo teitä <3!

Hildan kanssa haluammekin omistaa päivän kappaleen rakkaille, ihanille ja parhaille veljillemme, joita jo ikävöimme! Kappale on tietenkin Aviciin: Hey Brother!. Kuunnelkaahan se http://m.youtube.com/watch?v=YxIiPLVR6NA

Terveisin, Tilda

.