Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

 

Sunnuntaina matkustimme siis Oświęcimin kaupunkiin, jonne Puolan miehittaneet natsit rakensivat pahamaineisen Auschwitzin keskitysleirikompleksin vuosien 1940-1945 aikana. Koko Auschwitziin kuului kolme erillista leiria: KL Auschwitz I, KL Auschwitz II - Birkenau ja KL Auschwitz III - Monowitz. Opastetun kierroksemme aikana kavimme kahdessa leirissa: ensimmaisessa, joka rakennettiin alunperin puolalaisten poliittisten vankien sijoituspaikaksi, ja toisessa (Birkenau), joka rakennettiin "juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi", kuolemanleiriksi.

Oli kummallista kavella satojen turistien joukossa aurinkopaisteisilla pihoilla kesan kaikessa kauneudessa tietaen, etta vain seitsemankymmenta vuotta sitten yli miljoona ihmista karsi aivan kasittamattoman pahuuden alla menettaen lopulta henkensa - samassa paikassa, jossa itse juuri kavelin. Kaikki mita olin lukenut ja kuullut keskitysleirien kauheuksista muuttui todellisuudeksi siina silmieni edessa noissa parakeissa, piikkilanka-aidoissa ja kaasukammioissa. Surullisinta tassa kaikessa kuitenkin on se, ettei hirvittava pahuus ole vain historiaa ja museotavaraa, vaan jatkuvasti meissa kaikissa piileva pimeys. Auschwitzissa sita joutui kohtaamaan sen todellisuuden, etta jokainen meista on oikeanlaisessa tilanteessa ja oikeanlaisissa olosuhteissa kykenevainen pahaan.

Onneksi kaiken pimeyden keskella on aina myos Jumalan rajaton armo ja toivo. Esimerkkina siita saimme kuulla puolalaisen fransiskaaniveljen, Maximilian Kolben, tarinan. Vuoden 1941 heinakuussa Kolben vankisellista katosi mies: natsit epailivat taman karanneen (vaikka todellisuudessa mies oli hukkunut kaymalaan), ja paattivat varoittavana esimerkkina tappaa samasta sellista kymmenen muuta naannyttamalla heidat nalkaan. Kun eras kuolemaan valituista aneli armoa perheensa vuoksi, Kolbe tarjoutui kuolemaan miehen puolesta. Kolbe ja kolme muuta kestivat hengissa kaksi viikkoa, minka jalkeen heidat teloitettiin myrkkyruiskeilla. Tarinan mukaan Kolbe rohkaisi muita kanssaan kuolemaantuomittuja, lohdutti heita, ja rukoili heidan kanssaan aina kuolemaansa saakka.

Tahan loppuun haluaisin viela kehottaa teita kaikkia kuuntelemaan Flossenburgin keskitysleirilla kuolleen saksalaisen papin ja vastarintataistelijan Dietrich Bonhoefferin runoon savelletyn virren Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Olisin linkittanyt tahan Samuli Edelmannin version kyseista virresta, mutta en nyt sitten onnistunut tekemaan sita hostellin koneella. Joka tapauksessa, olkoon tuo virsi meille rohkaisuna ja muistutuksena siita, etta meilla on rakastava ja hyva Jumala, joka antaa meille toivon ja pelastuksen jopa aarimmaisen pahuuden keskella.

-Hilda